Syyskato

Kyllä kato on käynyt. Nyt parin helteisen päivän siiivittämänä ihmiset hieman keräilivät itseään luolistaan ennen talviunia, mutta muutoin jopa Kallio on hiljentynyt. Ei luovuteta ystävät hyvät vielä, koska winter is coming!

Ruuhkaa alepassa

Ihana äitini oli käymässä luonani eräs viikonloppu tässä näin. Vierailimme hänen toiveestaan Pelle Miljoonan baarissa ja viereiseen kuppilaan jatkui tiemme siitä. Siinä kaksi iäkkäämpää herrasmiestä pyöri pöydässämme vuorotellen. Toinen oli kalju gubbe ja toinen aatelissukua oikeen kuulemma. Aatelinen ja gubbe vuorotellen kisailivat, kumpi pääsee tyttöjä tanssittamaan. Aatelinenhan se tarjosi meille juomat ja taksimatkat ensin mummotunneliin, jossa aivan älytön jono! Palattiin takaisin tutumpaan paikkaan juomaan muutamia shotteja. Aatelinen väsähti ja lähti himaan.

Pöytäämme istui nuori noin ikäiseni mimmi. Tutun näköinen, ehkä jostain realitysarjasta, mutta emme keksineet mistä. Tytöllä oli överit tekoripset ja huulissa sellaiset täytteet, ettei kyennyt edes kunnolla puhumaan. Lippiksessä tyylikkäästi glitteriä. Hän aloitti tokaisemalla "poikani on kuollut" ja äiti siihen tietysti "voi ei". Tiedusteltuani, että koska, hän kertoi, että neljä vuotta sitten. Ok, ihan iskevä avaus. Juttu oli muutenkin sen verran hidasta, että oli kyllä tyttö vetänyt päänsä niin sekaisin ties millä mömmöillä. Edelleen häiritsee, miksi hän oli niin tutun näköinen. Toisaalta, kaikki leikellyt ihmiset muistuttavat paljon toisiaan.

Laatuviinejä tokoilla

Loppuilta päättyikin sitten grillille, jossa tapasimme rullalautailijapojan. Hän koitti opettaa meille kahdelle känniääliölle kärsivällisesti lautailun alkeita. Ei tullut suoraan sanoen lasta eikä paskaa. Kiitos ja anteeksi. Pahoittelut myös sinulle naapuri, jos huomasit aamulla auton ovessasi klommoja.

Ensiviikolla toteutan monen vuoden takaisen tavoitteeni, Spårakoff!

Syysterveisin, syysterveisin, syysterveisin:
Toistaiseksi tuntematon N

Illan hokema: "Elementtitalo elementissään elementissään elementtitalo"

Ja lopuksi vielä...

Villit päivät

Lakatut varpaankynnet

Hulluja kaikki sanon vaan. Kuka helvetti kävelee paljain jaloin täällä!

Kesän alussa jotkut trumpetinsoittajat tepastelivat tyytyväisenä karhupuiston läpi ilman sukkia, ilman kenkiä. Joo, pakon sanelemana joskus on pakko, kun korkkarit hiertää ja edessä aamun walk of shame, jolloin mielessä pyöri muu, kuin oma sänky ja rasvainen ruoka. No, tämä bändi, jonka nimeä en muista soittelivat kivasti siinä ja keskelle risteystä pistivät esityksen pystyyn breakdancen kera. NICE!

Paljasjaloin

Viime viikonloppuna oli Kallio Block Party, eli tekosyy ryypätä paskan musiikin siivittämänä. Taidan olla vain jo liian vanha näihin kekkereihin tai en tarpeeksi cool hipsteri-ihminen. Ideana oikein kiva, että vapaaehtoisesti järjestetään kaikenlaista, oikeasti!

KBP ssä myös eräs sankari juoksenteli ilman kenkiä lasinsirujen keskellä. Apua!

Paljasjaloin 

Ja vielä huomio, jonka tein ihmisistä heidän kulkuaan seuratessani. Nykyisin harvalla on sopusuhtainen vartalo. Olemme tässä vuosien saatossa kehittyneet erittäin kummalliseen suuntaan, nimittäin melkein jokaisella, etenkin naispuolisilla ihmisillä on todella lyhyet jalat ja luonnottoman pitkä selkä. Mihin suuntaan ihmiskunta vielä muuttuukaan, jalat pian kuin corgilla ja päät senkun kasvaa, kuvitelkaa sitä nyt sitten.

Kiitos hei.

Toistaiseksi tuntematon N

Uimalasit ja paljaita takamuksia.

Joka päivä näkee jotain uutta, mutta kyllä sen huomaa, kun on pitempään täällä ruuhkassa ahdistunut ihmisistä ei enää kuule ja näe kaikkea. Jotenkin vain matkustaa omassa muumikuplassaan. Vaikka tapahtumat alkavat muistuttaa toisiaan ja ovat melko saman luontoisia; joku on sekaisin kuin seinäkello ja tekee jotain muusta massasta poikkeavaa. Silti en halua sokeutua elämälle ympärillä ja jatkan satuilua näistä elävistä kuolleista.

Aina mielenkiintoista, mitä porukka kantelee mukanaan. Yhdellä kantamuksena peilikaappi, toisella pölynimuri. Tiellä saattaa maata kengän, lompakon, juuston ja tupakantumppien seassa pesukone, joka nyt vain sattui olemaan liian painava taakka jollekin.

Sana spora ei vaan uppoa joten ratikan ikkunasta maisemia katsellessani tänään kiinnitin huomiota erään auton häntään. Kyllä, luit oikein. Olettehan nähneet näitä ripsiä auton lampuissa, jotka ovat muuten rumia kuin mitkä, mutta tällä sankarilla olikin sateen kastelema karvainen rotta, siis häntä takaluukussa. Söpö.

Samaisena päivänä epämääräinen poitsu kovin koitti sytyttää tupakkaa, eikä vain syttynyt. Olikohan vaikeampaa hallita kehoaan vai saada tupsua sytytettyä ilman sytkäriä. Tiedä häntä. Häntä, heh.

Lapset itkevät aina ratikassa. Lapsonen pieni surullisena tuijotti pitsihattuista pubiruusumaisella tavalla tyylikästä naista ja nainen huusi lapsen äidille "antakaa nyt jumalauta lapselle ruokaa!"

Lasta vanhempi tyttö lähti ratikasta pers paljaana ja selitti kovaan ääneen, että lääkäri ei hänelle määrännyt lääkkeitä, koska hänellä on liian kova ääni. Epäilisin kyllä ihan ulkoisen habituksenkin olleen se suurempi syy tähän päätökseen.

Ja sitten ohi kulki mies suurissa snorklauslaseissa keskellä päivää.

Tänään ei irtoa enempää. Viikonloppuna ulkoilua ja  toivottavasti lisää tarinoita.

Teille toistaiseksi tuntematon N.