Mita kuulu, kukkuluuru?!

Tervetuloa 35 asteen lämmöstä 14 asteen viimaan. EI. Hetki mennyt lentokoneen ja hotellin ilmastoinnin, sekä yössä minihameessa hillumisen aiheuttamista kurkkukipu, yskä, flunssasta ja loman jälkeisestä väsymyksestä selviten. Elämä voittaa.

Suomen kesä, kylmä, lyhyt ja harmaa

Matka oli siispä valmis turistimatka, joka Finnairilla alkoikin tutulla ilmaisella kahvittelulla koneessa ja kuulutuksella; "tänään lennolla ohjelmassa on etuosassa kansantanhuja ja takaosassa päivätanssit. " Ha ha.
Ja lennon aikana välitietoja; "kuljemme nyt yhtä kovaa, kuin minun pökötti eli 800km/h" Ha ha ha.

Matkalaisilla on ärsyttävä tapa pakkautua, sulloutua ja tiivistyä ärsyttävissä paikoissa. Suomalaiset tykkää jonottamisesta, esimerkiksi lentokoneen laskeutumisen jälkeen puolisen tuntia käytävällä valmiina poistumaan koneesta kiireellä matkalaukkuhihnalle niin kiinni tuloaukkoon, ettei matkalaukut edes mahdu ulos. Kyllä mä uskon, että rauhassa odotollen kauempanakin, se matkalaukku tulee sieltä ihan samassa ajassa. Ja selvennykseksi, se keltainen viiva siinä tarkoittaa: odota laukkuasi sen ulkopuolella, ei sisäpuolella.

Yytsitään lähempää

Ihanaa, bussikuljetus. Odotellaan vielä pappaa ja mammaa kolmisen varttia, jotta päästään lähtemään. Opas sai jälleen vastata kysymyksiin, kuten; "sataako täällä?" Whyyyyyyyyy!

Suomalaiset tunnistaa aina. Me ollaan oikeasti aika rumia kansalaisia. Olut maistuu, tippikulttuurista ymmärretä mitään ja joka päivä käydään siinä ravintolassa, jossa työntekijä tervehtii tutusti "Terve, mitta kuulluu? Kukkulluurru! Tervetuloa!" ja vaimo imarreltuna kihertää Jorgoksen lepertelyille.

Kaikkea myös aina epäillään; drinkeissä on varmasti puolet vettä, olut on liian kallista ja laukusta pidetään kynsin hampain kiinni, ettei pitkäkyntiset iske. Tietysti tietynlainen tervejärkinen varovaisuus on ihan ok. Eräänä iltana perässäni käveli suomalainen perhe, jotka kauhistelivat pientä kujan pätkää "ei me tuosta voida kyllä mennä, näyttää niin likaiseltakin" ja jatkoin matkaa tuttua reittiä kujan läpi, niin perheen pää huudahti "toi tyttökin menee, katsokaa, mennään me sen perässä!" ja niin he seurasivat jännittävän kujan läpi varjossani. Jos jotain olisi sattunutkin, niin mitenköhän minä heitä olisin auttanut?

Rannalla meitä äkkiä olikin sitten eräänä päivänä suomalaisia roppakaupalla, oma leiri oikein. Siinä sitten enää mitään viitsinyt puhuakaan, koska suomessa aina joku tuntee jonkun Salosta.

Takaisin tultiinkin sitten niin, että piti yhden kadun varressa odotella bussia hakemaan ja matkanjärjestäjän busseja meni muutama ohi pysähtymättä, niin johan siitä paniikki iski, että eikai ne meitä tänne jätä. Pitäisikö jo soittaa matkaoppaalle. No ei pidä. Ei ole kovin todennäköistä, että matkanjärjestäjä unohtaa hakea n. 8 asiakastaan ja kas niin, sieltähän se bussi tulikin, juuri ajallaan.

Linja-autossa alkoi tuntuva ahdistus lentokentästä. Kuulutuksessa ilmoitettiin seuraavaa "Check in portit 6,7 ja 8. 8 on priority, älkää menkö siihen. Laukut hihnalle siten, että renkaat itseen päin." Takanani pariskunnasta mies "no mitä, mihin me nyt mennään, miten mä muistan nää numerot?" Nainen siihen "älä nyt sitä mieti, ole vaan hiljaa." Ja niinpä tämä pariskunta siellä sitten oli laukkuaan asettelemassa väärinpäin hihnalle ja seuraavat valittamassa oppaalle, että jono etenee liian hitaasti. Voi opas parat, tsemppiä teille!

Ja lopuksi, lentäjänä nainen hämmästytti monia oikein" ohhoh, nainen" huudahdusten kera. Oli myös pehmein lasku ikinä, joten hyvä mimmit!

Kiitos, anteeksi ja näkemiin!

Ja seuraavaksi suomesta terkuin: Toistaiseksi tuntematon N