torstai 24. lokakuuta 2019

Pennuille Jaffaa

Kaikki metrossa matkustaneet eivät ole voineet välttyä mitenkään siltä jaffan kammottavalta mainokselta, jossa se ristisilmäinen appelsiininkuorizombie tulee pimennosta, kuin juna tunnelista. Sloganina mainoksessa oli jotakin "menimmekö tänävuonna liian pitkälle" tyylistä. No kyllä menitte, sanoisin että jos mä olisin lapsi, niin olisin saanut traumoja tuosta. Melkein aikuisenakin epäilen nurkan takaa löytyvän Fantahirviön. Boikotoin tästä lähin Fantaa, juon vain Jaffaa.


Täällä nyt on vaan tapana aloittaa jo aamulla. Oltiin noin puolenpäivän aikaan ihanan ystäväni kanssa siistissä päiväkahvilassa, ei missään juottolassa. Viereemme sitten löysi tiensä setäikään ehtinyt bussikuski tai kiinteistönvälittäjä. Ei näistä ota selvää, mutta mustat housut, kauluspaita ja takki ja elintasovatsa, voi olla kumpi vain. Hän oli tilannut oluen ja otti keskustelunavauksena yliopistot. "Mmmmitäshh mieltä olette tästä yliopistonn tilanteista?" Nätisti kerroimme, että meillä on nyt omat jutut tässä kesken, mutta hän vain humalaisilla silmillään tuijotteli ja koitti jatkaa keskustelua. Hieman mielenosoituksellisesti jopa siirryimme parin pöydän päähän. Siihen se mies sitten kahdem härpyn jälkeen simahti. Kuorsaten annettiin hänen nukkua siinä ainakin tunnin verran, eikä tarina kerro, miten hänen unensa päättyi.

Pisteet muuten kahvilan työntekijöille, kun täällä väsynyt ukko saa nukku, kantoivat jalkapuolen kahvin pöytään, sekä auttoivat vanhan miehen pyörätuolissa sisälle kahvilaan! Ystävällistä!

Ja loppuun erään metrossa tavatun lapsikatraan ohjaajan sanoin; "muistakaa lapset kärsivällisyys ja rauhallisuus, Jumalan hyveet! "

Syysterveisin: toistaiseksi tuntematon N

P.s. Tällä hetkellä 50 000 ihmistä on allekirjoittanut kansalaisaloitteen kannabiksen laillistamisesta. Jäämme seuraamaan tilannetta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Auktoriteettiongelma

Sunnuntaisin käypi rautatieaseman läpi työmatkani. Oi tätä ihanuutta, kun kotikonnuilla tässä olekaan hetkeen tapahtunut mitään huimaa. As...